menu
12/06/2019

6G:n Tarzan ja Jane sykkii kesää

Tänään 3.5.2019 streamina ja videona julkaistu Tarzan ja Jane on 6G:n kolmas single, jonka tarttuvassa poprockissa sykkii kesän ja rakkauden odotus. Tarinassa liikutaan nykyajan Tinder-todellisuudessa, mutta kaipuu rakkauden viidakkoseikkailuihin on ikiaikaista. 

Salolaisten lapsuudenystävien muodostama 6G pomppasi julkisuuteen 2018 X Factorissa esittämällä omia kappaleitaan. Biisinkirjoitusleirien ja kierrätyshittien keskellä 6G kulkee omaa reittiään ja antaa musiikillaan raikkaan todisteen siitä, kuinka luovuus voi kukkia perinteisessä bändiyhteisössä. Michael Monroen hehkutuksen mukaan "6G voi jonain päivänä olla yhtä iso kuin Haloo Helsinki".

6G:n laulaja Masa Haikonen kertoo, että Tarzan ja Jane sai alkunsa X Factor -kuvauksien jälkeisellä iltaoluella tapahtuneesta Tinder-viestittelystä Jane-nimisen naishenkilön kanssa. Muutaman päivän kypsyttelyn jälkeen Masa sävelsi kappaleen bussimatkalla. 

Masa: - "Biisi sai ensiesityksensä X Factorin livessä ja fanit ovat odotelleet studioversiota innokkaasti sen jälkeen. Lopullinen versio tuotettiin viime vuoden loppukesällä Sonic Pump -studioilla."

Tarzan ja Janen tuotannosta vastaavat Janne Huttunen ja Arto Ruotsala.

6G: Masa Haikonen (laulu), Aleksi Lehtinen (kitara), Tino Nieminen (basso), Niklas Korhonen (koskettimet), Jere Nieminen (rummut)

Tarzan ja Jane Spotifyssa: spotify:track:0qmtoU6NsPFrTIMoMcGaaQ ja iTunesissa:  apple.co/2IYzyFN

Tarzan ja Jane -musiikkivideo YouTubessa: www.youtube.com/watch?v=wbud5rwxaFY&fbclid=IwAR3kAn3sjN8AGNmBt6-nmG_0kj_08UynjYo2sI_c6RWnicg5oEt7EZ3FV4g

6G Facebookissa: www.facebook.com/6Gvirallinen/

6G Instagramissa: www.instagram.com/6gvirallinen/ @6gvirallinen 

Kuva: Mere Merikukka

Kaikki uutiset

fb_white.svg

@jademagia

 

 

ig_white.svg

@jademagiamusic